Sivut


perjantai 27. heinäkuuta 2012

Tottis ja Haku

Tiistaina oltiin Talin koirakentällä harjoittelemassa. Kenttähän on aivan loistava. Se on jättimäisen suuri, aidattu, nurmea ja siellä on esteet! Parempaa ei voisi uskoa.
3 viikkoa tottiksessa ollut taukoa ja perus seuraamiset, käännökset ja jäävät sujuivat hyvin. Vähä meinasi pojan kontakti kadota seuraamisessa kentän laidalla seisoviin ihmisiin, mutta siitäkin päästiin lopulta yli.
Harjoiteltiin 80cm hyppy estettä. Este ei ihan menny sillä tavalla, ku olisin kuvitellut. Ekan kerranku otettiin tätä alkukesästä se meni loistavasti, mutta nyt kiersi 2/3 yrityksistä, mutta lopulta hyppäsi hyvin.
A-estettäkin harjoiteltiin. Siinä ei mitäään ongelmaa. Moss rakastaa sitä.. Juoksisi onnellisena sitä vaan edestakaisin. Nyt vaan hallintaa siihen. Lähetys a-esteen edestä sujuu, mutta silti pitää juosta palkkaamaan se toiselle puolella, ku vielä epäröi  harjan kohdalla, että saako mennä.

Hyvät tottikset!

Tottista otettu myös ke ja to tässä kodin lähialuella. Hyvin nekin on mennyt. Nyt kun saataisiin sama varmuus liikkeisiin häiriön alla niin uskaltaisi sen bh-suorittaa ja tietty kapunkiosuuteen varmuus vieraassa paikassa. Kotoa,kun lähtee lenkille niin kävekee niin nätisti löysällä hihnalla välittämättä muista (no koirista joo, mutta menee nätisti suurimmaksi osaksi silti ohi), mutta "vieraassa" eli ihan missä muualla paitsi kotona niin vetää ja sählää, ku höyryveturi. Ihan mahdotonta. Tätä kanssa vaan harjoitellaan mahdollisimman usein. Onneksi ei ole mikään kiire.

Torstaina hakuiltiin. Tässäkin ollut se 3 viikon  tauko, joten vähän mietin, että miten sujuu.
Lähetin kumminkin suoraan valmiin etukulman. Eteni hyvin ja lujaa, mutta ennen kulmaa lähti vähäsen kääntymään, mutta löysi pienen pyörinnän jälkeen hyvin.

Otettiin seuraava etukulma ääniavulla, koska se oli hyvin vaikea. (pitkä suora, jonka jälkeen jyrkkä kumpu, jonka yli pitää mennä) Ääni avun kanssa meni hienosti, juoksi täysiä kukkalan päälle ja mietti hetken, jonka jälkeen suoraan maalimiehelle. Maalimies lähti taluttaa koiraa luokseni, mutta otin pitkän luoksetulon, hienosti ilman ongelmia. Näin se kehittyy.

Kolmas maalimies oli piilossa avokantisessa roskiksessa, keskellä aluetta takalinjalla. Lähetin koiran, joka koukkasin pienen J:n ennenkun osui roskikselle. Oli vielä käynyt kurkkaamassa roskiksen ja käynyt ulkopuolelle makuulle. Hienoa hienoa!

Tuli taas loisto oli treeneistä. Meni todella hyvin ja kehitys näkyy. Ehkä kohta voisi harjoitella kotona sitä rulla ilmaisua, jos sen vaikka ensi kesänä saisi siirrettyä metsään.

Nyt odotellaan yhdessä Mossin kanssa, että Aada saapuu meitä viihdyttämään. Aada onkin meidän seurana tästä päivästä tiistaihin asti. Moss varmasti nauttii seurasta.


maanantai 23. heinäkuuta 2012

Mummilla kylässä!

Viikonloppu vietettiin mukavasti maalla mummilla ja mukana oli Mossin kaveri saksanpaimenkoira narttu Aada.

Kaverukset 

Kaunis Aada 

Moss 

Moss ja Aada olivat nähneet vain kaksi kertaa aikaisemmin, mutta ovat jo nyt, kun paita ja peppu. Ihan parhaat kaverit. Välillä musta tuntuu, että ne on rakastavaisia.. Pussailevat toisiaan siihen malliin. Leikkivät niin hyvin yhteen. Maalla huomasi, että on se kaksi koiraa paljon helpompi, kun ei tarvitse koko ajan olla viihdyttämässä toista vaan viihdyttävät toisiaan. Toista koiraa siis odotellessa :D

Kepin vetoa

Painia

Lisää painia

Aada taitaakin tulla meille hoitooon muutamaan otteeseen tässä lähiaikoina. Ihastuttava tyttö ja niin helppo koira. Nyt vasta tajusin Mossista piirteitä mitä en siitä ole tajunnut, kun on vaan ollut Moss. Kokemukset avartavat.



Käytiin koirien kanssa uimassakin joessa ja molemmat uivat nätisti vierellä, eivätkä yrittäneet uida päälle. Hyvää treeniä molemmille, kun saivat uida pidemmän matkan vastavirtaan ja sitten takaisin.



Tänään siis treenaamaan tottista ja torstaina haku. Pitää varmasti harjoitella tottista tässä muinakin päivinä yksikseen.


sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Moss kuvattu terveeksi!

Hih hei,
Mossin terveystulokset tulivat
kyynärnivel  0/0
lonkkanivel   A/A
selkäkin siis terve, niin kuin aikaisemmin kerroin.

Treenotauko on ollut vaikea omistajalle, mutta huomenna vihdoin treenaamaan. Vkl kuulumiset kuvien kera myöhemmin.

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Hakuilut ja koiran treenitauko!

Tiistaina hakuiltiin ja tarkoitus pitää nyt pienimuotoinen treenitauko.

Hakuilut meni ihan putkeen, joten erittäin sopiva paikka pitää pientä taukoa.

Moss nosti kolmemaalimiestä. Etukulmat ja vasemmanpuolen keskeltä.
1. maalimies tuulen puolelta, Moss sai hyvin hajun keskilinjalta ja ryntäs suorastaan piilolle!
2. maalimies ääniavulla (muutama tapatus) lähetin keskilinjalta, koira ryntäsi tännekin.
3. maalimies.. pelkäsin, että nyt ei mee enään niin hyvin, ku kaikki sujunut täydellisesti. Mutta ei, sai hyvin hajun ja lähetyksestä rynni maalimiehelle.

Olin niin tyytyväinen, ehkä me saadaankin tämä laji kuntoom joskus. Myös ongelmaamme purettu eli koira, kun ei metsässä halua maalimieheltä mun luokse, niin tehtiin taas sillä lailla, että maalimies palkkaa ja lähtee tuomaa koiraa, menen vastaan ja kutsun koiran ja palkkaan kunnolla. Koira tuli iloisesti mun luokse ja pidennettiin matkaakin, joka maalimiehellä hiukan.

Moss kävi keskiviikkona kuvauksissa ja kastraatiossa. Pieni haava sillä on. Ekan illan nukku, kun oli ihan sekaisin kaikista aineista, yöllä itkeskeli, mutta aamulla oli taas oma pirteä itsensä.
Nyt, kun sillä energiaa kertyy (10pv pelkkää hihnalenkkiä tiedossa) siis vasta kaksi päivää kertyny ja musta tuntuu, että en millään pysty estämään siltä äkkinäisiäliikkeitä. Se on taas oma iloinen itsensä, joka haluaa tehdä ja mennä.

Kuvat menivät kennelliittoon ja sieltä odotetaan vastauksia.. kesän takia niissä voi mennä useampi viikko.
Selästä sai eläinlääkäriltä lausunnoksi "Mossin selkäkuvissa (niska-, rinta- ja lanneranka) ei näy
spondyloosimuutoksia, eikä merkkejä alkavasta spondyloosistakaan ole."

Eli SELKÄ ON TERVE! Ilon aihe, nyt vaan toivotaan,että lonkat ja kyynäret ovat kunnossa.