Sivut


torstai 29. maaliskuuta 2012

Hakuilua

Tiistaina päästiin hakumetsään. Lunta oli vielä aika paljon, joka omalta osaltaan vaikeutti aika paljon hommaa. Moss jäljesti ensimmäiselle maalimiehelle, kun haettiin hakua. Kun nuuskas ilmaa niin  mentiin kauemmas, jotta pystyisin lähettämään sen. Meni kovaa jälkiä pitkin, kunnes sai varmaankin oikean hajun ja löysi maalimihelle.
Seuraava maalimies rämmittiin hangessa, jotta ei pystyisi jäljestämään. Sai hajun mentiin puoleenväliin aluetta ja lähetin. Oli saanut hajun jäljestä, mutta päätyi hyvin lähelle oikeaa maalimiestä. Löysi sen kumminkin.
Kolmas maalimies meni sitten putkeen. Sai hajun tosi nopeasti, mentiin keskilinjalle ja lähetys sieltä. Jess, ja suoraan maalimiehelle! Onneksi viimeinen meni ihan nappiin.
Moss 15kk



Keskiviikkona oltiin parkkipaikalla etsimässä maalimiehiä ja ilmausu harkoissa. Ekalla kierroksella haettiin kaksi maalimiestä. Toinen oli lumikasassa kuopassa, josta sai hajun pienen pyörimisen jälkeen, kun tajusi mitä tehdään ja lähetin saman tien hajusta. Toinen oli aidan takana "teltassa" piilossa. Siitäkin Moss sai hajun nopeasti ja hieno suoritus.

Seuraava kierros menikin täysin ensimmäistä kertaa ilmasu harjoituksissa. Eka rulla vietiin parkkipaikka istuvan maalimiehen jalanjuureen, josta mentiin kauemmas ja kehotin hakea kapulan noutokäskyllä. Moss kyllä juoksi maalimiehen luokse kovaa.. pyöri ihmeissään ja näytin "käsimerkin", jolla poimii ja tuo kotona mulle tavaroita niin lähti tuomaan rullaa mulle! Sit pallo sähläys palkka ja näytölle ja maalimies palkkas.
Seuraava harjoitus menikin jo rullamaalimiehellä, lähetin sen metsäkäskyllä ja Moss otti rullan niin houkuttelemalla mun luokse.. Tälle kertaa namipalkka mulle ja näytölle.
Kolmaskerta taas sama, kun toisella. Hyvin meni koiran osalta, mutta omistaja saisi kuulemma olla rauhallisempi ja ei niin kielteinen..

Keppi on paras


Tänään käytiin riekkumassa puistossa. Moss oli ihan hepulissa ja nautti vapaana juoksemisesta oikein paljon. Ollaan myös lähdössä hakemaan meille 2 uutta perheen jäsentä.. Kesyrottia!

Eilen otettuja kuvia mukaan.

Lintukoira! 

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Rauniolla ja koulutuksessa

Lauantaina oltiin rauniolla treenailemassa. Otettiin 3 maalimiestä ja Moss haki kaikki ihan hyvin. Ensimmäinen oli traktorin renkaan sisällä ja toinen löytyi roskiksesta. Nämä menivät loistavasti. Viimeiseksi jäi "teletappi", jota Moss viimeksi vierasti. No tällä kertaa käveli ohi, sai selkeästi hajun, mutta jatkoi muina miehinä ainakin 100m kauemmaksi.. Aattelin, että nyt se lähti.. Hetken se siellä pyöri ja tuli hitaasti takasin ja just ja just uskaltautui putkeen sisään..  Söi nopeasti, mutta ei jäänyt kyllä leikkimään sinne sisälle. Hyvä, että haki rohkeutta ja tuli itse takaisin. Sai se sitten kunnon palkat ulkopuolella. Sinänsä vähän huono, että "pelottava" kohde jäi viimeiseksi.

Tänään olin kuuntelemassa Susanna Korrin koulutusta. Oli antoisat 7 tuntia. Kirjoitin paljon ylös ja opin paljon kaikkea uutta. Nyt on taas hyvä jatkaa treenaamista, koska sain juuri meille sopivia vinkkejä todella paljon. Harmikseni olin ilmoittautunut niin myöhään koulutukseen, että en päässyt esimerkki koiraksi, mutta oppia tuli silti.

Jess, käytiin Cujon kanssa treenailemassa. Hyvät treenit. Koira toimi loistavasti, saatto olla tuo koko päivän autossa istuminen motivoinut ja energiaa riitti. Otettiin taas vähän kaikkea ja kokeiltiin uusia oppejakin, jotta saataisiin nopeampi istumaan meno. Katsotaan alkaako tuottamaan tulosta.  Lopuksi otettiin pitkällä matkalla luoksetuloja, sillä tavalla, että yksi piti koiraa ja sitä innostettiin, kyllä muutes lähti. Toistoja otettiin 4 ja Moss jopa seurasi takaisin vapaaehtoisesti kaikilla kerroilla. (siis kiinni pitäjän) Yhden kerran, kun tajusi, että se otetaan kiinni niin lähti taas näyttämään mulle keskisormea, mutta kun taas käskin sen kovemmin maahan niin tottelihan se.
Hyvät treenit kyllä.

Loppuvirta kulutettiinkin koirapuistossa, jossa oli jälleen kerran mukavaa riekkua siis kiusata muita ihmisiä kepillä niin kauan, kun ne heittää sen :D

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Viikko kuulumisia

Torstaina käytiin treenaamaan Cujon kanssa Korsossa. Homma toimi todella hyvin, Moss jaksoi keskittyä pitkiin seurauttautumisiin ja häntä vaan heilui. Teki hyvää harjoitella välillä vähän pidempiä jaksoja ilman palkkaa. Yleensä palkkaan paljon ja pienistä jutuista.. joskus yhdestä askeleesta joskus useammasta, jotta homma pysyisi mielenkiintoisena. Eteentulotkin sujuivat varsin mallikkaasti.
Käytiin myös lastenleikki telineellä pujoittelemassa, ryömimässä ja "kiipeilemässä". Sai koira erilaisia alustoja ja virikkeitä. Löydettiin myös penkki, joka ei ollut lumen vuoksi korkea, jossa otettiin parit hyppyharjoitukset. Moss kyllä tykkää tosta hyppimisestä.. Hyppi taas ilman käskyä penkkin toiselta puolelta toiselle. Mikään ei ole sen hauskempaa. Samaa se haluisi tehdä A-esteelläkin.

Perjantaina Moss oli mukana luokanjärjestämäss leffaillassa. Osasi se käyttäytyä. Suhteellisen pieni tila täynnä vieraita miehie, eikä jännittä yhtään. Iloisesti kanteli ihmisille leluja, jotta joku repisi sitä sen kanssa. Ainakin Moss sai leikkiä paljon ja vieraiden ihmisten kanssa. Kun laitoin lelun pois niin kävi keskellä lattiaa nukkumaan, jossain vaiheessa siirtyi pöydän alle nukkumaan. Välillä hiippaili ihmisten luokse ja yritti yllättää ne naamapesulla. Tästä ei oikein kukaan muu kuin minä tykännyt. Hienosti se käyttäytyi uudessa tilanteessa nuoreksi koiraksi!

Lauantai oltiin raunioradalla hakutreeneissä. Otettiin hajuhaulla 4 maalimiestä, joista kaksi oli täysin umpipiilossa. Hienosti, Moss muisti mistä on kyse ja käytti nenäänsä. Mossia vähä jännitti, kun yksi maalimies oli "teletappi" putkistossa.. Olihan se putki sentään aika pimeä. Sinne se painui hajun perässä, pakittu pois, meni taas vähä matkaa ja pakitti, kunnes kehuin ja rohkasin sitä niin sinne se paunui ja löysi maalimiehen ja maalimies palkkasi oikein kunnolla. Hieno poika. Tätä ei haluttu jättää viimeiseksi niin otettiin vielä yksi. Maalimies löytyikin helposti ja Moss osasi hienosti mennä maahan. Tästä se hakukausi alkaa!

Tänään ollaan oltu Ari Saaren testauksessa "Onko koirastasi suojeluun" -tapahtumassa. Oltiin listan viimeisimpiä koiria, joten omaa vuoroa saatiin odottaa aika kauan. Moss innokkaasti lähti leikkimään.. vähä jännitti ehkä uusi betoni halli ja ihmiset. Ja hyppäs taakse päin kertalleen, mutta kun ymmärsi, että hei joku leikkii, niin sitten sitä rättiä riepotettiin ja revittiin. Itse olin ihan tyytyväinen koiran käytökseen. Vaikka saatiin vietistä 2 pistettä viidestä, samoin saalistamisesta. Muista osioista vaan piste. No eihän tuolla koiralla ole vielä herännyt puolustus, joten ei ihme. No oli kiva kokemus ja koirallakin oli kivaa ja se leikki mielellään.
Itse opin paljon, kun jokaisen koiran jälkeen käytiin läpi koiran suoritus ja miksi maalimies oli tehnyt mitä oli tehnyt. Oppi taas lukemaan koiria lisää!




sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Treeniä ja haku kauden avaus

Lauantaina treenailtiin kentällä tottista Cujon kanssa. Moss keskittyi todella hyvin. Kamalan iso muutos parissa kuukaudessa. Oli sillä muutenkin oikea vire. Teki iloisesti asiat ja keskittyi!

Viikolla tehtiin läpimurto noutokapulan kanssa. Ongelmana on ollut se, että ei osaa pitää kapulaa suussa ja istua. :D mutta nyt, se teki sen. Sen näki, miten se vaan loksahti sen päähän yhtäkkiä. Nyt joka päivä yksi tai pari toistoa niin koko nouto on valmis loppuasentoa myöten! Valmis ja valmis.. mutta kokonainen liike ainakin.

Tänään hakukausi alkoi.. Piti olla ilmaisu treeni, mutta koska Moss ei ole ottanut ennen ilmaisuja niin haettiin pari hajuhakua. Paikana oli vaan parkkipaikka, missä kaikennäköistä rojua. No eka mies saatiin oikein hyvin.. Koira sai hajun läheltä, siirryttiin kauemaksi ja koira halusi maalimiehen luokse. Lähetys onnistui. (eka maalimies konttien välissä). Toinen maalimies meni sitten vähän pipariksi. Koira sai hajun aika kaukaa, joten päätin lähettää sen sieltä, mutta Moss päätti juoksta kentälle pelleilemään. No tulihan se sieltä takaisin, joten haettiin sitten aivan läheltä haju ja onnistunut lähetys. (maalimies tukkikasan takana) No ihmeen hyvinhän se meni, koska viimeksi otettu hakua joulukuun alussa ja metsässä. Nyt paikkana parkkipaikka, että saa se koira olla vähän hukassakin. Ensi viikolla päästään treenaamaan raunioradalle etsintää! Tää viikonloppu siis oli hyvää treeniä tulevaa viikonloppua ajatellen.

Iltapäivästä käytiin juoksemassa pitkästä aikaa rajasaaressa. Moss nautti vapaudesta ja tilasta. Kaikki koirat olivat sen kavereita ja koiria oli paljon. Ihanaa nähdä yli 20 koiraa sulassa sovussa. Hyvä, että koira ei painanut menemään jäätäpitkin jonkun kaukana olevan koiran perään. Rajasaaressahan ei ole aitoja, koska on merta ympärillä, mutta talvelle meri on jäässä, joten saaresta pääsee helposti juoksemaan mihin haluaa.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Treeniä kotinurkilla

Tällä kertaa oltiin Cujon kanssa treenailemassa täällä meilläpäin. Löydettiin hyvä kenttä, joka oli tasainen ja jota mukavasti suojasi melkein joka suunnalta lumivallit.

Moss pysyi hallinnassa, vaikka vähän tahtoi katsella alkuun Cujon puuhailuja. Huima kehitys tapahtunut, kyllä se viikoittainen harjoittelu auttaa. Toivo elää.
Tällä kertaa keskityttiin edessä istumiseen ja paikkamakuuseen. Paikkamakuu meni todella hyvin, vieläkun saisi aikaa pidennettyä minuutista reilusti ylöspäin. Edessä istuminen meni vaihtelevasti, mutta onneksi lopetettiin onnistuneeseen suoritukseen superpalkkauksella.

Oli ihana ilma.. Lämmin ja aurinko paistoi. Saisi olla vaan vähemmän liukasta. Koirakin liukastelee välillä aika hurjan näköisesti, kun joka puolella on jäätä.

Ihanat riekkumiset puistossa taas. Pojat malttoivat leikkiä rauhassa ja myös puuhailla omiaan. Oli puistossa myös nuori saku uros, jonka omistaja kummastutti meitä molempia. Oli hiukan kova tapa käsitellä koiraa, josta paistoi epävarmuus.
Mukavaa oli, kohta on kevät ja pääsee kunnolla treenaamaan. Saa nähdä mihin sitä kesällä päätyy.

Tänään olisi tarkoitus ottaa vielä lyhyt noutokapulan pito treeni. Keskitytään tänään näihin ylitsepääsemöttömiltä tuntuviin asioihin. ;D

Hakuharkatkin alkavat nyt ensiviikonloppuna. Ihanaa!